keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Vetovoimaa ja uskallusta!

Jos maanantaina olikin hieman alavireiset fiilikset kokouksen jälkeen, niin tänään olinkin sitten tilaisuudessa, joka oli todella mieltä kohottava. Joukko virtolaisia yrittäjiä oli kutsunut kaupunginhallituksen jäsenet keskustelutilaisuuteen teemalla vetovoimatekijät. Hallituksen jäseniä oli paikalla kuusi sekä valtuuston 2. varapuheenjohtaja. Yrittäjiä oli paikalla lähemmäs 20.

Yrittäjillä tuntui olevan aitoa kehittämishalua eikä ihme, onhan heidän yrityksiensä olemassaolo kiinni sopivan työvoiman saannista. Ammattitaitoisia työntekijöitä on vaikea saada muuttamaan Virroille, jos vetovoimatekijät puuttuvat. Itse olin iloinen tilaisuudesta, minulla kun ei itselläni ole juurikaan henkilökohtaisia kontakteja yrittäjiin ja oli kiinnostavaa kuulla heidän näkemyksiään.

Tilaisuuden aluksi kaupunginjohtaja ja elinkeinopäällikkö pitivät omat puheenvuoronsa. Täytyy kyllä sanoa, että pikkuhiljaa alan ymmärtää kuinka vaikea työ kaupunginjohtajalla on; pitää pystyä puhumaan pötyä kaikenlaisissa tilaisuuksissa ja kuulostamaan innostuneelta kertoessaan noin sadatta kertaa tulevasta sote-uudistuksesta, josta kukaan ei vielä tiedä mitään varmaa.

Mutta elinkeinopäällikkö! Järkevä nainen  ja mahtava asenne. Olen täysin samaa mieltä hänen kanssaan, että on tähdättävä kasvuun ja uskallettava investoida siihen. Nyt olemme nimittäin siinä tilanteessa, että joko taistellaan raivokkaasti kaupunkimme kuihtumista vastaan tai luovutetaan ja aletaan laskukiitoon. Moni päättäjä on tosin jo nyt ollut laskukiidossa pitkään, jumiudutaan tuijottamaan lukuja, joissa kerrotaan montako pykälää jokin investointi korottaa veroprosenttia, vaikka eihän se koskaan niin yksinkertainen asia ole. Kyllähän investoinnit aina myös tuovat kunnalle jotain, jos ei muuta niin edes sitä vetovoimaa ja sitä kautta taloudellistakin etua.

Ikävä kyllä, olen sataprosenttisen varma siitä, että tällä nykypäättäjäporukalla ei kotikaupunkiamme saada nousuun, ei uskalleta lähteä tavoittelemaan sitä kasvua. Vetoankin taas teihin hyvät äänestäjät, äänestäkää uusia ehdokkaita tai vain vähän aikaa kuntapolitiikassa olleita. On pakko saada rohkeita päättäjiä, jotka uskaltavat lähteä kehityksen tielle. Kehittämistä ei kukaan valtuutettu pysty yksin tekemään, siihen tarvitaan aitoa yhteishenkeä ja uskallusta. Kymmenien vuosien kuluessa on nähty, että näitä ominaisuuksia ei kovin monella ikipoliitikolla ole.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti