torstai 25. tammikuuta 2018

Virroille yrittäjäksi

Nyt ei voi enää väittää, että kaupunki ei tee mitään paikkakunnan kehittämiseksi. Kyllä tekee, esimerkkinä tuo Kitusenkulman teollisuusalue. Virroilla on erittäin pystyvä ja innokkaalla asenteella liikkeellä oleva elinkeinopäällikkö. Sen lisäksi on palkattu määräaikaisesti yrityskoordinaattori, jonka tehtävä on levittää tietoa Virtain mahdollisuuksista ja saada yrityksiä sijoittumaan paikkakunnalle. Myös yrittäjäneuvontaa on saatavissa kaupungilta, sitä tarjotaan uusille yrittäjille, mutta myös jo paikkakunnalla oleville yrittäjille heidän tarvitsemissaan asioissa. On myös perustettu elinkeinotiimi, jossa on mukana yrittäjien edustus. Lisäksi kaupunginhallitus tapaa yrittäjiä vuosittain. Jo vuosia sitten on päätetty alkaa tehdä yritysvaikutusten arviointi merkittävien päätösten yhteydessä, nyt sitä ollaan lopultakin ottamassa käytäntöön. Onpa tällä kaudella päätäjien joukossakin useita sellaisia, jotka ymmärtävät, että paikkakunnan elinvoimaisuuteen vaikuttavat eniten juurikin yritysten toimintaedellytykset.

Kaupunki tekee myös tiivistä yhteistyötä Tredun kanssa. Pyritään ensinnäkin siihen, että ammatillinen koulutus säilyisi paikkakunnalla ja pyritään myös siihen, että Tredussa reagoitaisiin nopeasti ottamalla opetustarjontaan sellaisia aloja, joiden työntekijöistä seudulla on pulaa.

Kaikista tärkein seikka yrtysten sijoittumiseksi paikkakunnalle on kaavoitus. Sekin on nyt jo jonkinmoisessa vauhdissa. On  saatu kaavoitettua Kitusenkulman teollisuusalue, Nallelan peltoaukean kaavoitus on menossa. Nyt vaan pitää jo alkaa suunnittelemaan tulevaa ja kaavoittaa myös muita kuin teollisuustontteja, kuten liiketontteja ja kauppapaikkojen tontteja.

Kaupungin elinkeinoasioista vastaavien henkilöiden yhteystiedot löydät täältä.


tiistai 23. tammikuuta 2018

Strategian tekoa ja maankäyttöä

Eilen hallituksen kokouksessa käsiteltiin kuntastrategiaa neljäksi vuodeksi eteenpäin. No luonnos käytiin läpi ja siitä keskusteltiin monta tuntia. Teimme siihen muutoksia ja päätimme vielä kokoontua jatkokokoukseen miettimään lisää asioita. Ei luonnoksessa sinänsä mitään suurta vikaa ollut, jotenkin vaan koimme, että strategiassa pitäisi olla oikeita asioita. Uudistumiskohdassa todellista uudistumista jne. Katsotaan nyt mitä siihen saadaan, jos kerran tehdään strategia, niin pitäisihän siitä tehdä hyvä.  Jotkut sanovat, että: "Ei sitä kukaan kuitenkaan lue." Minusta kyllä pitäisi lukea, ainakin siitä pitäisi tehdä sellainen, että sitä pystyy lukemaan kuka tahansa. Sellainen, joka ei ole täynnä mitään jargonia tai muuta kapulakieltä.

Toinen poiminta hallituksen kokouksesta; lopultakin saimme hyväksyttyä Puukkoniemen maankäyttösopimuksen. Innolla odotan, että mitä tontin omistajat Naava Villas ja Polar Design sinne nyt alkavat tekemään. Useaan kertaan tätä sopimusta viilattiinkin. Itse olin sitä mieltä, että mahdollisimman nopeasti vaan hyväksytään se ja ollaan iloisia, että joku Virroille jotain suunnittelee. Muitakin samanhenkisiä oli hallituksessa. Jotkut toiset olivat varovaisempia, halusivat tarkistaa tarkistamisen jälkeen lauseiden muotoiluja ym. Välillä kävi mielessäni ennakkoluuloinen epäilys, että eihän vaan ollut kysymys tahallisesta vetkuttamisesta. Mutta joka tapauksessa eilen sopimus saatiin nuijittua hyväksytyksi ja hyvä niin!

Kolmantena asiana voisin mainita teknisen osaston tulevista suunnitelmista. Tekninen johtaja on selkeästi kehittämisjohtaja, kuten hän itse myös sanoi olevansakin. Hänellä oli selkeät suunnitelmat tiettyjen juttujen tehtävien uudistamisesta. Toivottavasti uudistusprosessi lähtee käyntiin yhdessä henkilöstön kanssa siten että joustoa ja halukkuutta tehtävien uudistamiseen on molemmin puolin. Muutosvastarinta on ihmiselle luontaista ja aina löytyy niitä, joilla se on erityisen voimakasta. Toisaalta olen myös sitä mieltä, että ei kannata tehdä uudistuksia pelkästään uudistuksen vuoksi, niistä pitäisi olla jotain hyötyäkin. Joka tapauksessa on hienoa, että kaupungilla on johtajia, jotka eivät ole kaavoihin kangistuneita.





lauantai 20. tammikuuta 2018

Poliittinen väsymys

Poliittinen väsymys on ihan itse keksimäni termi. Käytän sitä omasta olotilastani silloin kun alkaa väsyttää vängätä asioista, kun huomaa etteivät ne kuitenkaan mene niin kuin itse ajattelisi oikein olevan. Yleensä itselläni tämä on tullut keväisin; huhti-toukokuussa. Viime vuosi jäi kokonaan väliin, koska silloin keväällä olleet vaalit saivat aikaan sen, että oli vauhtia koko kevät ja koulusuunnitteluun piti keskittyä vielä alkukesästäkin. Kesätauko oli paikallaan ja uusin voimin taas syksyä kohti mentiin.

Nyt jotenkin on ollut aika paljon kokouksia ja asioita, joita pitäisi saada eteenpäin, ja jotka tuntuvat siltä, etteivät ne liikahda mihinkään. On myös käynyt niin, että olen sopinut jonkun kanssa jostain asiasta ja sitten yhtäkkiä huomaakin, että minut on sivuutettu täysin esimerkiksi lautakunnan puheenjohtajana. Silloin sitä aina miettii tämän homman mielekkyyttä.

No, en kuitenkaan ole vaipumassa synkkyyteen, toki aion edelleenkin yrittää parhaani. Ja kyllähän se  sitten palkitsee hyvällä fiiliksellä, kun joku asia saadaan maaliin.

Jos nyt tässä vertaisin viime kevään tuntemuksiani ja edellistä valtuustokautta, sanoisin, että ainakin on selvästi tullut lisää halukkuutta avoimuuteen. Avoimuutta on peräänkuuluttanut osa uusista valtuutetuista, osa virahnaltijoista ja jopa entisten pitkäänkin mukana olleiden päättäjien suusta on kuulunut avoimuuteen tähtääviä kommentteja. Toki asiassa on vielä paljon kehittämisen varaa; monella on niin syvään juurtunut salaisen valmistelun toimintatapa, että siitä on vaikea hetkessä päästä eroon. Itse näkisin, että on melko harvoja asioita, joiden valmistelusta pitäisi vaieta siihen saakka kunnes päätös tehdään. Jos asioista tiedotetaan ja puhutaan avoimesti jo valmistelun eri vaiheissa, säästää se kaikki osapuolet usein vääriltä joka kerrontakerralla muuttuvilta juoruilta.

Muutenkin olen toiveikkaalla mielellä tulevan suhteen, on nähtävissä kehittämishalua ja ehkä päättäjät saattaisivat olla valmiimpia ottamaan rohkeita askeleita hieman enemmän kuin edellisellä kaudella. Suomenselän sanomat kyseli valtuutetuilta alkaneen vuoden kohokohtia ja haasteita, itse koen vaikeaksi vastata siihen nyt. Sehän olisi vähän kuin ennustamista. Haasteita varmasti riittää, se on selvää. Toivottavasti näemme myös kohokohtia.
 

torstai 11. tammikuuta 2018

Nallelan päiväkodin tiloista

Hieman huvittaviakin käänteitä oli tuossa Nallelan päiväkotijutussa. Meille kerrottiin syksyllä, että sinne on tehty vuonna 2013 kuntotutkimus. Jotenkin jäin siihen käsitykseen, että myös sisäilma olisi mitattu. Tekninen johtaja lupasi lähettää tutkimuksen hallituksen jäsenten sähköposteihin. No tutkimus tulikin, mutta se oli vain aistinvaraisesti tehty kuntoarvio. Ehdin jo manata omaa herkkäuskoisuuttani ja vähän jo hävettikin, kun olin ehtinyt monelle sanoa, että tutkimukset on tehty.

Mutta ei hätää, ne varsinaiset sisäilmatutkimuksetkin olivat löytyneet jostain. Eilen tupsahtivat sähköpostiin 😊 Laitan ne tuohon vasemmalle sivupalkkiin, missä on muitakin kuntotutkimuksia.

Helmikuun tutkimuksessa vuonna 2013 on löytynyt joitan epänormaaleja mikrobilähteitä, sen jälkeen on kuulemma tehty remonttia ja mitattu uudestaan huhtikuussa. Silloin ei mittaustuloksissa enää ollut kyseisissä paikoissa mitän poikkeavaa. Vuodesta 2013 on kuitenkin jo viisi vuotta aikaa ja nyt on sitten luvattu, että 25.1. Sisäilmatalo Kärki tulee tekemään uuden sisäilmatutkimuksen. Sitten näemme, että millaiset ovat tulokset.

Olen myös kuullut, että helmikuussa tehdään rakennetutkimus Mäntylän ryhmiksessä ennen kuin tiloissa aloitetaan minkäänlaista lisäremonttia. On nimittäin niin, että jos rakennus on huonossa kunnossa, on siihen turha laittaa enempää rahaa.

Uusvanhaan päiväkotiyksikköön Nallelassa siirtyy siis Mäntylän ryhmis kokonaan remontin tieltä ja myös uusia hoitolapsia on tulossa, koska kaikki eivät tällä hetkellä mahdu olemassa oleviin hoitopaikkoihin. Päiväkotiosaston ovessa näkyi lukevan: Koivurinteen päiväkoti - Saniaiset.

Jos kävisi niin, että sisäilmatutkimus osoittaisi tilojen olevan kelvottomia päiväkotikäyttöön, on keksittävä uusi paikka. Jossain vaiheessa väläyteltiin Vihriälä-kodin alakertaa, jossa on vielä olemassa iso tyhjä tila, joka ei ole käytössä.

Komea aita oli ilmaantunut päiväkotialuetta rajaamaan.