tiistai 25. huhtikuuta 2017

Paikkaneuvottelut osa 2

Taas olimme porukalla neuvottelemassa, ja saimmehan me ne paikat suunnilleen sovittua. Vielä kerran tavataan ensi viikolla, koska jotkut halusivat vielä miettiä asiaa. Tiistaina varmaankin sitten allekirjoitamme sopimuksen tai, jos joku ei hyväksy sopimaamme, pääsemme kesäkuussa äänestämään suhteelliseen vaaliin. Toivon toki, ettei siihen tarvitse mennä, se on aikamoinen urakka, jos äänestämällä mennään. Enkä usko, että se muuttaisi mitään. Keskustapuolue on suurin puolue ja se on vaan meidän muiden hyväksyttävä, vaikka joskus tuleekin asiaa vastaan kapinoitua 😉

Esille nousi myös idea, jota minäkin esittelin blogissani joskus aikaisemmin, johon sain idean Keijo Kalevan kirjoituksesta, eli hallituksen paikkamäärän tarkistamisesta yhdeksään kymmenen sijasta. No nyt siihen ei ollut halukkuutta tokikaan, mutta sinänsä suhtautuminen yleensäkin kaupungin hallinnon uudelleen järjestelyyn oli myönteinen. Ehkäpä alkavan vaalikauden aikana saamme nähdä siinäkin kehittymistä.

Mikäli paikkajaot saadaan nyt sovittua, kuitenkin vasta kesäkuun 12. päivä valtuustossa valinnat vahvistetaan, joten silloin vasta julkistan omani ja muiden sitoutumattomien saamat paikat.

Paikkaneuvottelut sujuivat loppujen lopuksi hyvässä hengessä, asioista käytiin ihan hyvää keskustelua. Aina toki mukaan mahtuu joku kuittailija, joka ei kestä toisten menestystä, mutta noin muuten meni oikein kivasti. Ja niin pitääkin mennä, mielestäni pitää osata politiikassa olla niin, että asiat keskustellaan asioina ja ihmiset voivat tulla silti toimeen keskenään. Riitely on turhaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti