tiistai 28. marraskuuta 2017

Viestinnästä

Tästä Virtain kaupungin tiedotuksesta ja viestinnästä olen ennenkin kirjoitellut ja taas palaan samaan aiheeseen. Palaan siksi, että pidän sitä äärimmäisen tärkeänä asiana kunnan toimivuuden ja kehittymisen kannalta.

Eilen Ylellä oli juttu kuntajohtajien palkoista ja siinä jutussa oli otettu esimerkiksi Pyhtää. Pyhtään kohdalla on mielestäni huomionarvoista se, että siellä oli maksettu kunnanjohtajalle bonusta siitä, että Pyhtäästä oli ollut yli neljäsataa positiivista lehtijuttua. En nyt tarkoita, että meidän Vesan pitäisi alkaa samalla tavoin hommiin yksinään, mutta jotenkin tuo viestintä olisi vain hoidettava kuntoon.

Viime keväänä silloisen hankepäällikön virkanimike vaihdettiin kehittämis- ja viestintäpäälliköksi ja silloin elin siinä toivossa, että jospa hän nyt saisi organisoitua tiedottamisen paremmaksi. No näin ei käynyt eikä se nyt varsinaisesti ihme ole. Työtehtäviä kehittämis- ja viestintäpäälliköllä oli ennen nimikkeen vaihtumista paljon ja samat hommat jatkuivat sen jälkeenkin. Aikaa viestinnän kehittämiseen ei ole ollut.

Nyt kaiken huipuksi Keiturin Sote alkaa ostaa Virtain kaupungilta puolet kehittämis- ja viestintäpäällikön työajasta yhtiölle ja Virtain kaupungin viestinnän kehittäminen on vaarassa hiipua  kokonaan. Näin ei saa tapahtua! On pakko jotenkin järjestää asia. Aina sanotaan, että joka osaston pitää tiedottaa jne. Mutta se ei tapahdu tuosta vaan; jonkun pitää organisoida se alkuun. Pitää vaikka viikkottainen tiedotuspalaveri kaikkien osastojen edustajille, jossa yhdessä mietittäisiin mistä voisi tiedottaa ja miten. Sitä en tiedä kuka se joku on, miksei se voisi olla vaikka kaupunginjohtajakin vai pitäisikö oikeasti palkata joku viestinnän ammattilainen siihen hommaan?

Positiivinen viestintä voisi nostaa Virtain vetovoimaisuutta, jos Virrat näkyisi säännöllisesti positiivisissa uutisissa jopa valtakunnan tason medioissa, voisi joku maalle muuttoa harkitseva päätyä muuttamaan juuri tänne rakkaaseen kotikaupunkiimme.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti