maanantai 12. kesäkuuta 2017

Uusi kausi on alkanut!

Viime viikon olin perheen kanssa kesälomareissussa Etelä-Ruotsissa ja Tanskassa, siksi on hieman hiljaisuutta ollut täällä blogin puolella. Reissu oli mukava ja nyt taas innolla hommiin.

Reissun takia jouduin jättämään viime viikon "vanhan" kaupunginhallituksen viimeisen kokouksen väliin, mutta ilokseni huomasin, että olivathan ne osanneet tehdä siellä hyviä päätöksiä vaikken paikalla ollutkaan 😉 Nimittäin se liikuntahallin vahtimestarin toimen täyttölupa-asia, sehän oli esityksenä, että täytetään vain syksyyn asti ja sitten tutkitaan muita vaihtoehtoja. Tarkoittaen siis jotain lätkillä toimivaa kulunvalvontajärjestelmää tms. No hallitus oli onneksi päättänyt, että vahtimestarin toimi täytetään toistaiseksi eikä mitään kulunvalvontaa suunnitella. On nimittäin niin, että liikuntahalli ja siellä olevat välineet ovat pysyneet kunnossa vain ja ainoastaan siksi, että siellä on paikalla vahtimestari.

Tänään oli sitten ensimmäinen uuden valtuuston kokous, kokouksessa isoimpana asiana oli ensi vuoden talousraamin hyväksyminen. Raamiksi kutsutaan suunnitelmaa siitä, paljonko rahaa kullakin hallintokunnalla on käytettävissä varsinaista talousarviota suunnitellessaan. Äänestääkin asiasta piti, Tikkanen nimittäin oli huomannut, että teknisen lautakunnan raamista puuttui teknisen johtajan palkka, ja Risto Saarinen oli huolissaan ihan aiheesta, että riittävätkö teknisen budjetoidut varat rakennusten kunnossapitoon, johon hänen mielestään on kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota. Oikeassahan hän onkin, kylästä löytyy runsaasti esimerkkejä huonoon kuntoon päässeistä rakennuksista. Tikkanen esitti, että raamiin lisätään tekniselle osastolle 100 000 euroa, Pauli Kotalampi ja Risto Saarinen kannattivat ja äänestystulos oli Tikkasen esityksen hyväksi 18 - 9, itsekin äänestin sen puolesta. Pikkuasia kunnan budjetissa, mutta toiveikkaana mietin, että mahtoikohan tuossa äänestystuloksessa näkyä se muutos, mitä Virroilla on kaivattu päätöksentekoon. Toivottavasti!

Suurin osa valtuuston kokouksen pykälistä käsittelivät jo ryhmien ennalta sopimia lautakuntien, johtokuntien ja hallituksen paikkajakoja. Ne menivät täysin siten, kuin ennalta oli sovittu. Minusta siis tuli kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja, perusturvalautakunnan puheenohtaja sekä Merikanto-opiston johtokunnan puheenjohtaja. Nyt vaan sitten työhön, kokoukset alkavat jo ensi viikolla.

Tälläkin viikolla on toimintaa; huomenillalla on tarjolla puheenjohtajakoulutusta, keskiviikkona kokoontuu yhtenäiskoulun rakentamistyöryhmä ja torstaina on valtuutetut kutsuttu Tarjanne-risteilylle. Sunnuntaina olisi mahdollisuus mennä pelaamaan pesistä nuorisovaltuuston kanssa.

Toivon, että te kuntalaiset otatte yhteyttä asioissa, niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä. Yhteystietoni löytyvät oikealta tämän blogin sivupalkista.

               Kaikki valtuutetut saivat varapäreen 😊


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti