Voihan harmi! Vastavalittu elinvoimapäällikkömme ei olekaan tulossa Virroille, vaikka niin kertoili paikallislehdessä muuttavansa seudulle ym. Mutta niin ne asiat muuttuvat. Yhdestä asiasta voi olla tyytyväinen kuitenkin, nimittäin siitä, että mitä ilmeisimmin onnistuimme valitsemaan hyvän hakijan. Hyvälle tyypille löytyy aina hyviä töitä ja niin oletan käyneen nytkin; sai jostain paremman paikan. Tämän illan hallituksen kokouksessa pohdimme, mitä seuraavaksi teemme asian suhteen.
Mennäkseni itselleni asettamaani kirjoitushaasteeseen, on seuraavan tehtävän aiheena listata tarinoita, joita olen kertonut lähiaikoina ja sitten kirjoittaa niistä yksi:
- Kerroin käsityökerhon Teamstapaamisessa päivästäni ruudun edessä.
- Kerroin kollegoilleni siitä, kun ollessani nuori opettaja, eräs oppilas taputti minua poskelle ohi mennessään.
- Kerroin eräälle politiikasta kiinnostuneelle isäpuoleni kepulaismanauksen.
- Kerroin siskoilleni, kuinka tyttäreni lapsena aina haistoi, jos olin syönyt suklaata niin, että hänelle ei ollut tarjottu.
Ja se tarina, jonka näistä kerron nyt on isäpuoleni kepulaistarina 80-luvulta. Hän oli henkeen ja vereen työläinen ja koki kylällä asuvat maatalon isännät jonkinlaisiksi yläpuolellaan oleviksi auktoriteeteiksi ja aika usein manaili heitä. Isäpuolellani oli ruohonleikkuri, joka lähti hyvin huonosti käyntiin. Kerran sitten ei monesta nykäisystä huolimatta meinannut käynnistyä lainkaan, niinpä hän latasi kaiken viimeiseen nykäisyynsä ja isoon ääneen karjaisi: "Perkeleen kepulaiset", ja kas kummaa, ruohonleikkuri käynnistyi 😊
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti